Patvinsuolla 17.2.2012

Esa Siikakoskella 9.2.2012

Koskikara Murrookosken niskalla 9.2.2012 -25C

Patvinsuolla tulee 17.2.2012

Pieni sula metsäpuro kauniin lumisessa maisemassa Surkanpurolla

Teeret pyrähtivät lentoon päiväuniltaan lumikiepistä.

Pakkaset ovat vihdoin hellittäneet. Edellisestä retkestäni, jonka tein Ruunaan Luonnonsuojelualueelle tammikuussa 26.1.2012 on siis jo vierähtänyt kolme (3)viikkoa. Kolme talvisen kylmää viikkoa, jolloin pakkanen pysytteli täällä Lieksan keskustan alueellakin öisin 30-35 asteen lukemissa kohoten päivisin -25 C lukemiin, ei siis mitkään huippukeli luontoretkille. Luontokin tuntui alistuvan kylmän kourissa ja eläimet koettivat sinnitellä hengissä miten taisi hiljaisesti metsän kätköissä.

Kävin kuitenkin katsomassa, pakkasten hieman höllennettyä otettaan, 9.2.2012 Lieksan joen Siikakoskella, miten koskikara pärjää pakkasessa. Pakkasta oli tuona päivänä -25 astetta ja aurinkokin jaksoi hieman näyttäytyä, joskaan ei liiemmälti vielä lämmittänyt. Tapasin Murroon niskalta koskikaran ruokailemassa hyisessä virrassa. Noin 20 minuuttia se sukelteli virtaan etsien syötävää ja sitten kun arveli minun saaneen riittävästi hänestä kuvia lensi alavirtaan tiehensä. Koetin sitä vielä etsiä, mutten enää löytänyt. Meni varmaan jonnekin suojaisaan kohtaan lepäilemään tai löysi uuden ruokapaikan alempaa virralta, Koski huurusi aurinkoisessa pakkasilmassa ja oli oikein kuvauksellinen retki. Lisää kuvia löydät kuva-albumistani alla olevasta linkistä, mutta nyt Patvinsuolle.
https://plus.google.com/u/0/photos/107534911036402479172/albums/5623338793053632737

Alkaa olla luonnossa liikkujan paras sesonki käsillä; jo aamulla seitsemältä on valoisaa, päivä on pitkä ja valoa runsaasti, on paljon uutta puhtaan valkoista lunta ja metsässä voi havaita jo useita merkkejä alkavasta keväästä.
 Eläimet ovat varmaan aktiivisia nyt pakkasen jälkeen ajattelin ajaessani kansallispuistoon menevää tietä. Tien varren puut olivat peittyneet kauniisti pumpulimaiseen lumivaippaan. Lumi peitti kauttaaltaan solakoiden mäntyjen runkoja pysytellen oksantynkien päällä ja kaarnan kolosissa, kuin taikametsä. Nyt metsään ennenkuin tuuli pudottelee tuon kauniin hennon peitteen puiden rungoilta ja oksistoista.
Kurkilahden parkkipaikalle menevä tie avoimen suon kohdalta oli osin tuiskunneen lumen peitossa ja vain vaivoin kohtalaisella vauhdilla pääsin nietosten lävitse parkkipaikalle. Voi olla, että lyhennän suunniteltua retkeäni muutamalla tunnilla, sillä sen verran tuiskuttaa lunta, että kohta tiellä on kauttaaltaan läpipääsemätön kinostus. No onneksi varasin kunnon alumiinisen lumilapion matkaani, kun laittauduin jo suksineni kinosten läpi suolle. Pakkasta on vain vajaa -10 astetta, mutta eteläinen tuuli suoraan aavan suon selän ylitse on läpitunkeva. Metsän rajaan on nietostanut pehmoista lunta paksulti ja kahlaan haaroja myöten hiihtäen eteenpäin. Aurinko näkyy pilviharson takaa ja antaa tuiskuavalle suolle kauniin siniharmaan sävyn. Ponnistelen tuulessa kohti Hanhilampea, joka on yksi reittipisteeni. Lammelta käännyn metsän suojiin ja kohti Surkanpuroa.
Hanhilampi muodostaa selvän painanteen suolla. Lampea kiertää vanha osin jo katkeillut aidanseipäistö. Historian mukaan lammella koetettiin kotouttaa metsähanhia Patvinsuolle -50 luvulla aitaamalla muutama hanhi tuon lammen alueelle. Kotka tappoi muistaakseni hanhista osan eikä muutkaan kyenneet oikein paikalla selviytymään. Tarina lammesta ja muusta mielenkiintoisesta Patvinsuon historiasta löytyy Oiva Potinkaran kirjoittamasta mielenkiintoisesta kirjasta "Suomun suurilta saloilta". Kirja valottaa  seikkaperäisesti alueen tapahtumista, asukkaista, metsänvartijoista, luonnosta ja savotoista. Kun liikkuessaan kansallispuistossa törmää johonkin historialliseen kohtaan vaikkapa vanhaan maatuneeseen pöllipinoon, ymmärtää kirjan lukemalla miten pino tänne on syntynyt.
Lunta on jo maastossa reilusti tuo 60 cm. Puolet lumen määrästä on pehmeää painumatonta pumpulia. Lumi ei  upota hiihtomiestä kuin ehkä 15 cm, mutta sen verran kuitenkin, että hiihtoa on tauotettava, jottei paita tavattomasti kastuisi. Nuoressa männikössä kuvaan lumista metsää ja tutkin löytämääni teeren lumista lepokieppiä. Lepokuopan syvyys on 30cm ja jäljistä näkyy, että lintu on sananmukaisesti lennosta sukeltanut lumen sisään. Luemen alla lintu on liikkunut vielä noin pari metriä laskupaikastaan ja jäänyt sitten lepoon tunnelin päähän. Kuopasta lintu on ponnahtanut suoraan siivilleen jättäen jätöksensä kuopan pohjalle merkiksi vierailustaan.

Saavun Surkanpurolle, seisahdan katsomaan koskematonta kauniisti mättäiden kumparoitsemaa
hangen pintaa. Kamera riippuu kaulalla osin suojassa takin alla. Tarkkailen jälkiä lumisesta maastosta ja kuuntelen. Tuuli hieman pöllyttää lunta jo oksistosta, otan askeleen jatkaakseni kohti länttä, kun lumen alta äkkiä edestäni noin 10 metrin päästä pomppaa teeriä lentoon. Kolme teertä, kaksi mustaa ja yksi akkapuoli nousee kuin taikaiskusta ylös lumen alta mitään virkkamatta kohoten latvuston tasalle ja jatkaen edelleen avointa purouomamaastoa poispäin minusta. Pysähdyn seuraamaan hieman säikätyneenä lintujen lentoa. Olisipa ollut kamera valmiudessa, olisi saanut hyvät kuvat ajattelin. No ne menivät nyt ja jatkoin varovasti hiihtoa sauvat ylhäällä, kuin oottaen uutta pyrähdystä. Ei tarvinnut montaa askelta ottaa, kun lumivaippa tuprahti uudelleen. Nyt viisi lintua ponnahti siivilleen ja kerkesin vasta kameran nostaa hollille. Kaunista niiden pöllyävää lentoa oli katsella. Kuvasin sitten lintujen lumeen jättämät jäljet. Kello oli 10.35, kun nuo ensimmäiset linnut tapasin. Varmaan olivat päivälevolla aamuruokailun jäljiltä, kun ne minua säikähtivät.
Lumessa näkyi ainoastaan sukeltamisjäljet ja taas lentoonlähtöjäljet, ei muuta.

Etenen puron vartta kohti aikaisemmin talvella löytämääni majavan pesää. Kuvaan kauniita rämenäkymiä kulkiessani. Luonnon hiljaista taidetta, jonka katseluun en kyllästy koskaan. Kuin varoen lumi lepää puiden oksilla, hentoisilla risuilla ja varvuilla muodostaen kauniita kuhmuraisia pintoja. Sula metsäpuronen se vain virtaa rämeen risukon ympäröimänä muodostaen tumman valkoisesta poikkeavan ja peilin tavoin heiastavan pinnan keskelle lumista autiutta. Kiehtova paikka, oma pieni maailmansa. Purolta hiihdän pienelle suoaukolle. Jo kaukaa havaitsen aukealla tuoreen lumikuopan. Olisiko kuopan muodostanut viereisen kelon oksalta pudonnut lumipaakku vai olisiko hangen alla teeri kiepissä. Hiihdän varoen tuon kuopan läheisyyteen noin parin metrin päähän, pysähdyn ottamaan kameraa esille, kun lumi pöllyää edessäni taas. Akka teeri nousee ilmaan vimmatusti pieksäen siivillään vauhtia. Kuin hidastetussa kuvassa, vain aivoni kerkiää kuvan muistiinsa tallettaa, muuten olen taas myöhässä. Teeri painuu metsän suojiin, enkä sitä enää näe. Niin on suoraan lennosta sukeltanut päivämakuulle lintu, jotta vain pieni reikä hankeen on jäänyt. Pari metriä sitten lumen alla kulkenut levolle, josta ponnahti siivilleen. Tätä täytyy harjoitella ja jatkossa tutkia otollisimmat maastot katseella jo kauempaa, ajatuksissani jatkan majavan altaalle.

Hiihdän kierrellen lumisia mättäitä. Hetteet ovat onneksi jäätyneet, mutta varottava on suksien kastamista. Majavan pesällä on koskematon hanki. Vain purossa oleva sula aukko kertoo, että majava on vielä tallella ja elossa. Hetken tarkkailen majavan lumista ja nyt jo jäätynyttä elinaluetta. Toivottavasti pärjäät ruokalautan turvin kevääseen. Maaliskuussa on jo lämpimiä päiviä, jotta voit täydentää ruokavarastoasi lähimaaston koivunvesoilla.

Majavan pesältä suuntaan kohti Olkkosta ensin korpimetsikön lävitse suolle ja suota edelleen Olkkosen polulle. Reitillä risteilee osin lumen peittämiä riekon jälkiä runsaasti lumessa. Siellä täällä näkyy myös riekon lumikieppejä ja jätöksiä. Vanhat hirven jäljetkin suuntaavat kohti Olkkosta. Kohta oikealta noin 40 metrin päästä hangelta pyrähtää kaksi täysin valkoista riekkoa lentoon. Käyn tutkimassa riekkojen lepopaikan ennen kuin jatkan eteenpäin. Kyllä huomaa, että elämää metsässä ja suolla on jo enemmän kuin aikaisemmin, kevättä kohden mennään.

Tuuli voimistuu Olkkosta itäänpäin kiertäessäni. Suksi metsän ja suon rajassa upottaa syvälle ja hiihtäminen on raskasta. Käyn avosuolla ja siellä tuulenpieksemä hanki kantaa melko hyvin, mutta viima puree läpi vaatteiden, joten palaan metsän suojaan. Hiihdän Olkkosen saaren yli pohjoiselle reunalle, tuulen suojaan. Istahdan kannolle lepäämään, syön eväsleivät ja juon vettä. Paita on kastunut umpea tarpoessani, joten kauan en malta paikallani olla vaan suuntaan pienen sarekkeen ylitse avoimelle suolakeudelle.

On kuin olisi tullut eri maailmaan. Lumi on kierällä jäällä ja kantaa kuin teräspinnalla hiihtäisi. Viima on muokannut hangen aaltomaisin kuvioin ja pienet lumisuihkut pyyhkivät aivan suon pintaa vaakatasossa. Kuvaan kauniita näkymiä kädet kohmeisina. Matka joutuu nyt kevyesti kovalla pinnalla. Väliin suksi takertuu kuin liimaan mättäiden suojaan kertyneeseen kinokseen, mutta enimmäkseen suo on helppo hiihtää. Kierrän tutun suosaarekkeen vielä ennenkuin suuntaan Kurkilahteen autolleni. Pääsenköhän enää parkkipaikalta pois ajattelen.
Kurkilahdessa ensitöikseni tarkastan tilanteen tiellä ja kuten pelkäsin, tie on kauttaltaan nietosten peitossa ainakin 70 m matkan. Ei muuta kuin autolle, sukset pois ja lapioimaan tie auki. Onneksi lumi on vielä nietoksessa varsin pehmyttä ja pakkaantumatonta, joten lapioiminen käy nopsaan. Noin varttitunnin kuluttua paikalle saapuu autoilija, joka osallistuu kanssani tien avaamiseen. Lopulta ura on puolen tunnin työn jälkeen avattu ja molemmat pääsemmen tukkoisen kohdan ohi jatkamaan matkaamme. Hiihtämäni latu on jo peittynyt lumeen näkymättömiin.
Laitan auton sisätilan lämpiämään, syön eväitä ja laitan kuivaa ylle. On mukava jatkaa hiljakseen matkaa lämpöisesä autossa. paluumatkalla pysähdyn vielä Litmon joelle, jossa näen hieman sulaa vettä molemin puolin siltaa. Pysäytän auton läheiseen risteykseen ja menen joelle kameroineni. Joelta löydän kaksi koskikaraa, jotka aivan lähelläni ruokailevat sulavedessä ja istuksivat väliin jäällä molemmin puolin siltaa. Mikä onni sain vielä kuvia kauniista koskikaroista ja niin helpolla. Nyt onkin päivän retki lopuillaan ja varsin onnistuneesti. Matka kohti kotia taittuu mukavasti ajatuksin jo uusista retkistä talvisen kauniiseen luontoon.