Ruunaan luonnonsuojelualue 26.01.2012

Ilveksen jäljet erämaassa  (Lynx  track line  in wild)

Ilveksen tassun jälki (Lynx footprint)

Auringon lasku pakkassäässä -25C

Torstai 26.01.2012

Pakkasta aamulla kotona -19C ja kuulemani mukaan Lieksan joella  aamulla -25 astetta.

Olen lähdössä suunnittelemalleni retkelle Ruunaan suojelualueelle Ruunaan järven itäpuolelle, kuten edellisellä viikolla, mutta nyt Ruunaan  Matkalahden kautta. Säätiedotus on luvannut iltapäiväksi aurinkoista säätä ja kiristyvää pakkasta. Idästä Siperian suunnalta on maahamme levittäytymässä korkeapaine ja se tietää normaalisti hieman pitempää poutaista jaksoa ja näin talvella kireitä pakkasia.

Retkeni suuntautuu tällä kertaa suojelualueen luoteisosiin ja ulottuu rajavyöhykkeellä sijaitsevalle Kuokan suolle. Toivon löytäväni sieltä metsäpeuran jälkiä, näkeväni lintuja ja kokevani ainakin ainutlaatuisen kauniin sydäntalvisen erämaamaiseman kuulakkaassa pakkassäässä puhtaine lumikenttineen.

Rajavyöhykkeellä liikkumiseen tarvitaan erityinen Rajavyöhykkelupa, jollainen minulla on ennakkoon hankittuna. Soitan paikalliselle rajavartioasemalle, kerron kuulumiset ja ilmoitan menostani Kuokan lammelle tänään.

Matkalahdessa pysäköin autoni entisen Ruunaan lakkautetun rajavartioaseman auratulle liittymälle, koska varsinainen pysäköintipaikka on pienen mäen alla rinteessä, josta lähteminen raskaalla etuvetoisella autolla olisi liian epävarmaa, nimimerkillä kokemusta on! Tarinoin hetken postilaatikolleen postin noutoon tulleen vanhemman miehen kanssa. Kyllä auton voi siihen jättää muutamaksi tunniksi. Jäällä on sitten paikoin vettä, jotta suksi voi kastua, varoitteli vielä lähteissään.

Sukset jalkaan, mittarissa -19 astetta pakkasta , ja kohti Polvijärveä. Aluksi hiihdän Matkalahden yli asukkaiden postinhaku-uraa pitkin, jatkan Kusiaisniemen yli kohti Keloniemen kärkeä, josta on tarkoitus oikaista Polviärven yli kohti Tuulijokisuuta. Oikealla kulkusuunnassa nousee sulasta Kusiaisvirrasta vahva pakkasusva valkoisena harsomaisena utuna leviten pitkin Matkalahden rantoja ja edelleen jokiuomaa alaspäin. Reittini kulkee turvallisen matkan päästä tuota voimakasta virtaa, joten jää reitilläni on turvallinen.

Keloniemestä oikaisen Polvijärven jäälle. Välillä tuntuu sauvojen alla vettä olevan jäällä ja välillä on aivan kuivaa. Hiihtäminen sujuu kohtalaisella luistolla, lumi upottaa n 10 cm verran, ja luistaa minkä voitelematon tervapohjainen puusuksi luistaa parinkymmenen asteen pakkasessa. Rantaa pitkin kiertää vahva moottorikelkalla poljettu ura menosuunnassani kohti Tuulijokisuuta, mutta aion hiukan oikaista ajattelen.

Olen lähes puolessavälissä järven selkää, kun äkkiä huomaan seisovani noin puoli huopasaappaan varren verta sulassa vedeässä. Ei näkynyt tai tuntunut merkkejä vedestä, mutta siinä sitä seistiin sukset upoksissa.

Nopeasti sukset pois jalasta, hyyhmä ensin rukkasella pois pyyhkien, sukset repun päälle hangelle ja puukon hamaralla jäätä kaapimaan pinnoilta pois. Ei mene kuin hetki, kun hyhmä jäätyy kiinni. Pakkaan sukset kantoon ja suuntaan rannan tuntumassa kiertävälle kelkkauralle kahlaten lumessa ja sohjossa. Putsaan uralla vielä paremmin suksen pohjat ennenkuin jatkan hiihtäen kohti Tuulijokisuuta.

Ura on poljettu leveäksi ja sitä on kohtalaisen hyvä hiihtää, matka joutuu. Kuvaan välillä rantamaisemaa, kun auringon kalvakas valo siivilöityy pilviharson välistä, vielä sataa kevyttä pakkaslunta. Ylitän Tuulijoen polannetta pitkin ja jatkan Oinasjärvelle, josta suuntaan karttasuuntimalla kohti Lietelampia. 

Suolla on erittäin kaunista. Puhdas pumpulin pehmoinen lumi peittää tienoon häivyttäen hiihtoäänen lähes olemattomiin. Etenen itää kohti tuulen alla ääneti, on hyvät mahdollisuudet havaita luonnon elämää, jos sitä sitten näin kylmällä on. Suolla kohtaan kauniin jälkijonon, joka jatkuu helminauhana kohti kaakkoa. Jäljessä on hieman äsken satanutta pakkaslunta. Hyvin on kettua lumi kantanut.

Kierrän Lietelammin rantaa pitkin. Metsän puolella hanki upottaa varvikon takia hieman enemmän, ranta palteessa on kovempaa. Jäällä rannan tuntumassa näkyy lumipainanteita noroineen; uveavantoja, hetteitä ja muita hiihtomiehen ansoja. Täytyy kiertää ne. 

Lietelammin itärannalta suuntaan kohti Heinälampia läpi sankan mäntymetsän. En näe metsässä ikihonkia, joskus viimevuosisadalla hakattu, harmi. Muuten luonnontilassa olevalla alueella, jossa ei ole suo-ojia, ei hakkuuaukeita, teitä, tunnelma on neitseellinen ja koskematon. 

Heinälampia en voi ylittää. Ranta on täynnä vaarasta varoittavia lumipainanteita ja kuoppia ja sulasta vedestä varoittavia tummia juonteita. Hiihdän rantametsikköä Välipurolle, puron yli kapeimmalta kohdin ja edelleen kankaalla kulkevalle rajavyöhykemerkinnälle. Täällä seisahdan hetkeksi juomaan tilkan vettä ja valitsemaan reittiä kohti määränpäätä. Tauon jälkeen harjanteen ylitys pienelle suolle, edelleen korkeamman mäntyä kasvavan harjanteen yli avosuolle. Suon reunaa on kulkenut hiljattain ilves. Tutkin jälkeä ja kuvaan sitä. Määrätietoisesti eläin on edennyt suon reunaa kohti luodetta kauniisti askeltaen ilman kiirettä erämaan suojassa. 

Pidän taas hieman taukoa, varon hiihtämästä hikeen. Suolta nousen taas kankaalle, jonka ylitettyäni saavun Rajalammille. Rantametsä on tiheää kuusiryteikköä, joten laskeudun lammin jäälle. Seuraan rantaa itään ja käännyn  kohti Kuokan suota. Olen hiihtänyt jo noin neljä (4) tuntia. Arvioin matkaa taittuneen jo runsaat 12 km, kun saavun suolle.

Seison suksieni päällä mutustellen pakkasen kohmettamia eväsleipiä. Vesi on vielä pullossa sulaa, mutta kylmää, siemailen sitä vähitellen. Katseeni kiertää ympäri auringon valaisemaa suota. Hanki kimmeltää tuhansin jalokivin kirpeässä pakkassäässä. Reunamännikön puista putoilee lumipaakkuja pöllyten ja välkehtien tuhansina tähtinä auringonsäteiden siivilöityessä putoavan lumen lävitse. 

En tavannut peuranjälikä täältäkään. Hirven jälkiä risteilee suolla muutamia, luonto on hiljainen, ankara ja samalla erittäin kaunis.

Hetken suunnittelen jatkavani vielä Kuokanpurolle, mutta viiltävät vilunväreet saavat muuttamaan mieleni, käännyn tulojäljilleni ja paluumatkalle. Rajalammilta oikaisen kankaan ja suon kautta Heinäjärvelle. 

Rohkeasti ylitän järven lahdekkeen, vettä ei onneksi jäällä ole, ja suuntaan kohti Tuulijokea. Matkalla kohtaan taas nuo ilveksen tutut jäljet pariin kertaan. Tuulijokivartta seuraten etenen Polvijärven suuntaan. Joessa on paikoin tummia painanteita varoittamassa heikosta jäästä. On muutama virtapaikka täysin sulakin. Ylitän joen kohdasta, mistä hirvetkin ovat joen yli kulkeneet. Joen rannalla havaitsen majavan pesän, jonka kattoon on revitty melkein miehenmentävä aukko. Aukon ympärillä näkyy muutaman päivän ikäiset ketun jäljet, ovat käyneet melkein pesässä sisällä ruokaa etsien. Ahma on todennäköisesti käynyt aiemmin syksyllä paikalla ja avannut pesän majavasaaliin toivossa ajattelen. Varmaan aterian sai, sillä nyt paikka ainakin on asumaton.

Jokivarressa ihastelen laskevaa aurinkoa ja sen aiheuttamaa haloilmiötä, otan muutaman kuvan ja nautin näkymästä. Pehmeän voimakas oranssinen valo kultaa puunlatvukset ja antaa lumimaisemalle kauniin sävyn. Pakkanen on kiristymässä, se tuntuu suksen luistossa ja etenkin kasvoilla nenä ja poskipäissä.

Järvellä kelkkauralla hiihto on todella nahkeaa. Suksi tarraa kuin santapaperilla hiihtäisi, valittaa kuin reen jalas vingahtaen joka potkulla. Tämä se hyvää reeniä on tuumaan kun paarustan uraa kohti Matkalahden parkkipaikkaa. Autolle saavun klo 16.00 suunnitelmani mukaisesti. Pakkasta auton mittarin mukaan on -23,4 astetta. Jäällä sitä varmaan on pari astetta enemmän, ajattelen. Matkaa kertyi tälle retkelle hieman yli 22 km, josta umpihiihtoa reilut 12 km. Mieli virkeänä kertaan kauniita maisemakuvia retkeltäni  ja olen tyytyäinen kokemaani,  vaikka en peuran jälkiä vielä löytänytkään.


Kuvia retkiltä:https://picasaweb.google.com/107534911036402479172/NettisivujenKuvia