Patvinsuolla 4.1.2012

Suden jäljet pitkospuulla 18.12.2011.

Sininen hetki 18.12.2011 klo 15.00 Suomujärvi

Riekon lumikieppi 4.1.2012

Majava kurkkaa kulkijaa 5.1.2012

Suolla hyvä hiihtää, kun hanki kantaa 4.1.2012

Kerkesi edellisestä tarinasta aikaa hiukan vierähtää. Siinä meni Joulu ja alkoi vuosi uusi. Toki kävin Patvinsuolla ennen Joulua 18.12.2011 tutkailemassa, miten luonto elää vuoden pimeimpänä aikana. Tuona päivänä aurinko nousi klo 09.40 ja laski jo 14.15 näillä Lieksan korkeuksilla. Ns sininen hetki koitti  hiukan ennen klo 15.00, jolloin onnekseni satuin juuri Suomujärven rantamaisemaan kuvatakseni tuon kauniin hämärän valon. Retkelläni 18.12.2011 kuljin suolla jalkaisin. Lunta oli noin 15 cm ja lämmintä +2 astetta. Tuuli kohtalaisesti idästä ja satoi välillä räntää ja väliin vettä. Suo ei enää kantanut kulkijaa kuin paikoin, johtuen lämpimistä säistä, ja oli kuljettava pitkostettuja polkuja. Luonnosta löysin kuitenkin yllättävän paljon elämää. Heti aluksi kohtasin suden jäljet pitkoksella, näin pari riekkoa läheltä, pääsin tutkimaan metson tuoreita syönnöksiä ja jätöksiä, seurailin hirven ja ketun jälkiä ihmettelin pienten hömötiaisten vikkelää ruuanetsintää suometsikössä. Päivä oli antoisa ja hyvillä mielin palasin piparintuoksuiseen kotiin odottamaan Juhlista suurinta.

Koitti vuosi uusi ja ensimmäinen vuoden retki Patvinsuolle 4.1.-5.1.2012. Päätin siis myös yöpyä siellä Kurkilahden parkkipaikalla asuntoautossani. Laitoin auton parkkiin ja tuvan lämpeemään ja suuntasin suolle. Joulun alla kohtaamani suden jäljet oli lumi peittänyt. Jälkien kohdalla näkyi vain kuumottava suksi latu, joka suuntasi jälkien suuntaan suolle. Liekö ollut hänkin eläimistä kiinnostunut vai, mitä lie suden jäljille lähtenyt.

Nyt täytyi suksin edetä. Lunta oli parin viikon aikana kertynyt reilut 30 cm. Onnekseni lauhojen suojakelien ja  viimeisen pakkasyön seurauksena allani hanki kantaa ja liukkaalla hyvin tervatulla puusuksella matka sujuu. Pakkasta on parin asteen verran, taivas täysi pilvessä ja kaakosta puhaltaa navakka tuuli. Suuntaan avoimelle suolle, koska siellä hanki kantaa parhaiten. On täällä muutkin hiihdelleet, näkyy useammat suksen ja ahkioiden jäljet. Seurailen jonkin matkaa Teretin lintutornille menevää reittiä tavoitteena edetä sitten Nälämä joelle ja edelleen kiertää Hulkkosen saari ja palata Olkkosen saaren kautta Kurkilahteen. Matkalla tapaan riekon talvisen lepopaikan lumikiepin, josta lintu on kohonnut hetki sitten siivilleen jättäen jälkensä ja jätöksensä. 

Sääennuste lupasi päiväksi osittain selkeää, mutta väliin pyryttää niin sankasti lunta, että näkyvyys huononee olemattomiin. Etenen kartan mukaan metsäsaarekkeita kiintopisteinä pitäen ja väliin puhelimen paikannusta käyttäen. Kyllä nykyajan tekniikka on kulkijan hyvä apu niin kauan kuin akussa on virtaa. Pidän puhelimen vedeltä suojaavassa kotelossa päällimmäisen vaatekerran alla lämpimässä, jotta se olisi käyttökunnossa koko reissun ajan. Kiimakankaan reunalla kohtaan suolla näädän tuoreet jäljet. Iso on eläin ollut, miksikähän suolla juoksennellut. Kohta se selvisi; tuossa on toisetkin jäljet ja lumella selvä keltainen merkkaus. Siinä on ollut ilmeisestikin uros ja naaras kisaillen liikkeellä, ilmeisesti lemmen retkillä jo, kevättä rinnassa! Kuvaan jälkiä ja jatkan kohti Nälämäjokea. Tällä kohtaa Nälämäjoki kulkee sankkametsäisessä korpinotkossa molemmin puolin aava suo. Joki laskee Nälämäjärvestä Patvinsuon halki Koitereeseen mutkitellen väliin avoimella suolla ja väliin korpiryteikön ja puiden reunustamana. On mukava pitää taukoa joen varrella ja katsella koskematonta luontoa. Tuoreita näädän jälkiä näkyy vähän väliä myös hirvet pitävät jokivarren ryteikköjä suojaisina ja ravinteikkaina asuinalueina. Jää kantaa joessa, mutta joen reuna-alueen hetteiköt ovat aivan sulia. Varon kastelemasta suksia ja joudun etenemään lumimättäältä toiselle tavoittaakseni kantavan metsäisen vastarannan. Jokivarren kuusitiheikön takana avautuu harva suometsä ja metsän takana tavoitteeni Hulkkosen saari. Hiihtelen saarta kohden yli lukuisten hirven jälkien ja makuupaikkojen. Saaren reunassa hirvi on kalunnut nuoren männyn rungon kaarnan paljaaksi. Liekö kivennäisten puute ja miksi juuri tuo puu on ollut kelvollinen ihmettelen? Pysähdyn saaren rantaan tutkimaan kovaksi poljettua aluetta tuulenkaadon juurakon takana. Paikalla on useiden hirvien jälkiä pienellä alueella, joskin jo hieman lumen peittämät. Hiihdän saarta ympäri oikealle kaartaen seuraillen lähellä metsän rajaa. Saari on muutama kilometri ympärysmitaltaan avoimen suon ympäröimä, joten eksymisen vaaraa ei ole. Saaren keskivaiheilla tapaan aivan tuoreet hirven jäljet sekä makuupaikan. Jäljistä päätellen eläin ei ole ollut kovin suuri, ehkä naaras, ja liikkunut yksin. Tutkittuani jälkiä tovin siirryn takaisin suolle ja jatkan kiertämistä Olkkosen puoleiselle sivulle. Tarkistan kartasta suunnan ja jatkan avoimelle suolle. Jätän Hulkkosen taakseni. Olisi mielenkiintoista joskus palata tuolle keitaalle ja tutkia se myös sisäosiltaan, jos saisi kuvatuksi vaikka hirvet, jotka siellä asustelevat suojassa rauhaisella alueellaan. Avosuolla tuntuu kuin tuuli olisi voimistunut, puree kasvoja pisteliäästi vastatuuleen hiihtäessäni. Nälämäjoelle on reilu puolitoista kilometriä. Hiihdän kohti joen varressa näkyvää pientä metsäsaareketta, harvaa hidaskasvuista koivikkoa, jota jokin kitukasvuinen mänty ryydittää. Jonkin matkan päästä metsiköstä pistää silmään pieni matala hirsikehikko, joka on tutkittava. Muutama hirsivarvi kohoaa matalalta muuta ympäristöä korkeammalta pieneltä saarekkeelta. Kooltaan n 3m x 3m kehikossa on kolmella seinällä muutama hirsivarvi, katon jäänteitä ei ollenkaan ja yhdessä nurkassa pieni kivikeko. Kivikekoon on asteltu muutamia kiviä päällekkäin kuin muistomerkiksi. Mikähän lie paikan historia pohdiskelen. Tarkemmin tutkittuani sisäseinien hirsistä löytyy kaiverruksia; nimiä, nimikirjaimia, muutama vuosiluku ja säännöllisiä puukon viiltoja. Vanhin näkösällä oleva vuosiluku on 1911, joten rakennelman täytyy olla vanha. Kuvaan kehikon ja kirjoitukset, ehkä saan selville mitä varten se on rakennettu. Kansallispuistossa näkyy luonnollisesti ihmisen toiminnan jäljet pitkältä ajalta. Aluetta on hyödynnetty menneinä aikoina monella tavalla; näkyy kirveellä kaadettujen puiden kantoja, jokivarren heinikoita on käytetty karjan rehuna jne. Unohtamatta viime sotien partisaanien toimintaa. Venäläiset partisaanithan tekivät lukuisia tuhoamisretkiä Lieksan kyliin juuri pitäen Patvinsuon erämaa-aluetta tukeutumisalueenaan. Näissä mietteissä suuntaan sukseni kohti Olkkosta. Kohta alkaa päivä loppua ja matkaa on vielä useita kilometrejä. Olkkosen reunametsikössä tapaan taas muutamia latuja ahkion jälkineen. Varmaan sama ryhmä hiihdellyt täälläkin. Mikäs on vaeltajan vaeltaa tällaisella kelillä. Suuntaan tuttujen maisemien kautta poikki Olkkosen saaren. Etsin tuulen suojaisen kallion reunan ja päätän pitää  vähän pitemmän tauon. Pitkä hiihto tuntuu jo hieman jaloissa, paita on kostea hiestä, tekee mieli paistaa makkarat. Pitää viivähtää hämärtyvän päivän sininen hetki kiireettä nauttien pienen nuotion lämmöstä ja syvästä luonnon rauhasta. Tunti siinä helposti meni. Enää viimeinen rypistys kohti Kurkilahtea ja odottavaa lämmintä autoa.  Meinaa pimeys tehdä tepposensa, alkaa maisema muistuttaa toistaan ja yksityiskohdat kadota. Pienen mutkan jälkeen näen kuitenkin tutut vanhat männyn latvat ja olen perillä. Huollan sukset ja kampeudun lämpöiseen autoon. Tämä on reissun paras hetki; kuivaa ylle, kuuma tee kuppiin   ja hieman murenta rinnan  alle. Ramasee niin mukavasti, tuuperrun parivuoteelle peitteen alle syvään rentouttavaan uneen. Huomenna tätyy käydä tervehtimässä majavaa Surkanpurolla ajattelen, kun uni saapuu.

Aamulla herään tuulen puuskiin. Lämpömittari näyttää +1 lämmintä ulkona, sataa räntää. Saattaapi suksi takellella ajattelen aamupalaa syödessäni. Päätän ajaa auton opastuskeskusken parkkipaikalle, on vähän lyhempi matka hiihtää. Yöllä on satanut kymmenkunta senttiä uutta lunta ja erämaa on puhtaan valkoinen. Perillä laitan sukset hiihtokuntoon,vesipullo taskuun, kamera ja kolmijalka kaulalle ja menoksi. Heti aluksi suksi tökkää, tuli suksilla kävelyretki tälle päivälle tuumaan. No matkaa ei ole kuin neljä kilometriä, käyn morjestamassa majavaa. Perille päästyäni paita on märkä, mutta majavarämeen kauneus kuittaa haitan pian. Puro on sula samoin hetteet alueella. Pysähdyn muutaman kuvan oton jälkeen lähelle majavan pesää toivoen majavan tulevan kurkkaamaan kulkijaa, kun kuitenkin tietää jonkun tulleen pesälleen. Asettelen jalustan paikoilleen. Laitan kameran valmiuteen ja suuntaan kohti sulaa lamparetta, jossa kelluu kaluttuja puunkappaleita. Yht'äkkiä majava on aivan edessäni kolmen metrin päässä. Nyt, jos ei koskaan, painan laukaisinta, majava huomaa liikkeeni ja lattahäntäänsä paukauttaen sukeltaa tiehensä. Tarkistan heti kuvan, toivottavasti onnistuin. Onneksi kaveri tallentui muistikortille ja mietin, että olipa tämä kokemus vaivan arvoinen, kannatti suksin kävellä. Odotan paikalla hiljaa tunnin verran toivoen majavan tulevan tarkastamaan, vieläkö olisin alueella. Ilmakupla poksahtaa hiljaisesti lähistöllä, valmistaudun kuvaamaan, mutta vain hyyhmäinen vesi vähän häilähtää majavan sukeltaessa ohitseni näyttäytymättä. Tunnin seisominen paikallaan aiheuttaa vilun väristyksiä. On aika tarpoa autolle ja aloitaa kotimatka hyvillä mielin siitä, että majava voi hyvin.

Retkille kauniiseen luontoon: www.caret.fi
Kuvia retkiltä: https://picasaweb.google.com/107534911036402479172/NettisivujenKuvia