Jälleen erämaassa ja Patvinsuolla.
On mielenkiintoista nähdä, millaiselta marraskuinen suo näyttää. Vuorokausi sitten satoi hieman lunta ja sitä on nois kolmen (3) sentin verran. Juuri riittävästi nähdäkseni uusimmat tarinat erämaan monipuolisessa seikkailukirjassa. Yöllä oli pakkasta sen verran, että suon pinta on juuri ja juuri kevyen miehen kantavassa jäässä. Viikko sitten reilu -10 asteen pakkanen jäädytti kaiken mukavaksi talven pohjaksi, mutta viikon lauha ja vesisateinen sää sulatti melkein kaiken pois. Sanotaan, että kevät keikkuen tulevi, mutta näyttää tämä talven tulokin keikkua tänä vuonna!
Säätiedotus lupasi päiväksi aurinkoista, mutta näyttää siltä, että aurinkoa en tänäänkään näe, vaan tyydyn kauniin siniharmaaseen päivään. Ei huono, sillä tällaisiahan päivät täällä taigalla yleensä loppusyksystä ovat.
Astun metsästä vihdoin suolle, pinta kantaa. On siis helppo kulkijan taivaltaa hyvin rasvatuin vaelluskengin. Rasvatuin, sillä ensimmäistä hetettä ylittäessä kenkä sukeltaa lumen alla olevaan sulaan kohtaan. Hieman hörppää! Vesi kuitenkin helmeilee nätisti kengän pinnalta pois ja sukka tuntuu kuivalta, jatketaan.
Suon reunan suojasta löytyy Riekon makaus ja lentoonpyrähdys jäljet. Makuukieppi ei ole aivan tuore, sillä ulosteet kuopan pohjalla ovat jo jäässä. Melkein aina kanalinnun kiepistä löytyy ulostekasa, sille on varmaan selityksensä. Kiikaroin tovin ympäristöä. Kuuntelen ja vedän keuhkoihini suon avaraa tuoksua, toivoen näkeväni tuon kauniin linnun jossakin lähistöllä. Kamera valmiudessa etenen kauemmaksi suolle. Riekon jälkiä on siellä runsaasti, mutta linnut eivät halua nyt näyttäytyä. Jäljistä voi kuitenkin lukea paljon niiden askareista.
Hangella näkyy myös muita jälkiä. Pienet jyrsijän jäljet aavalla risteilevät mättäältä toiselle. Mikä lie, kun on uskaltanut näin avoimella kuljesjella. En tunnista jälkiä, arvailen sen metsämyyrän olleen, mutta kovin kaukana metsän suojasta. Tielleni osuu jäniksen laukkajäljet suosaarekkeelta toiselle. Jänis on vaihtanut ruokapaikkaa. Onneksi jänöllä on valkoinen suojaväri.
Kiertelen saarekkeita ja lampareita kuunnellen vähän väliä mitä suolla on kerrottavaa. Korppi tuolla kuuluttaa lennollaan olemassaolostaan, olen täällä. Lintu lentää yksin. Ei siis mitään mielenkiintoista sillä suunnalla, vaihdan maisemaa. Oikaisen metsäisen kangasmaaston poikki seuraavalle aavalle. Metsässä vähäinen lumi on vielä marjanvarsikossa koholla ja tahtoo mennä nilkkoihin. Parempi siis suunnata suolle, missä pinta kantaa vaelluskenkää hyvin. Stop, edessäni havaitsen ketun kauniin jälkinauhan. Repo on siitä tovi sitten kulkenut maisemaansa tarkkaillen. Kovin rauhallisesti repo on kulkenut, arkailematta, suoraan rimmen jäälle ja hetteeltä hetteelle kuin kokemaansa luottaen, että suo on turvallinen kulkea. Aikuinen kettu, hyvin askeltaa, terveet anturat, hyvät edellytykset talven haasteisiin. Suuntaan kohti taukopaikkaa, tulistelemaan, sillä nyt tekee mieli paistaa makkarat. Suuntaan kohti taukopaikkaa lampareita kierrellen. Myös kettu on käyttänyt samaa reittiä ja kierrellyt lampareitten rantoja ruokaa etsien.
Nuotio lämmittää mukavasti ja pihkainen savu tuoksuu erämaalta. Teeveden kiehumista odotellessa tutkin karttaani ja paluureittiäni autolle. Päivä alkaa jo hämärtyä, joten päätän palata suoraan suonoroja seuraillen. Paistan ansaitsemani makkarat, juon kuuman maistuvan teen ja vain nautin luonnon rauhasta.
Paluumatkalla käyn tervehtimässä Ison Hietajärven kauniita maisemia. Pysähdyn rannalle, missä kesällä kuikkapari ui aivan eteeni. Oli elokuun lopun kaunis tyyni päivä, kun tuon kauniin erämaan linnun kohtasin. Lintu kävi esittäytymässä, hei minä asun täällä! Ja päälle huikkasi tuon taianomaisen melankolisen huutonsa, joka saa aina kylmät väreet iholleni. Kaunista, kuin Finlandia hymni, alkuperäinen ja aito.
Siitä suolle ja lampi kiertäen autoa kohti. Tuossa taas nuo ketun jäljet. Saman ikäiset näyttiäsi olevan. Repo on selvästikin katsastanut reviiriään. Kuuntelen taas tovin. Korppi kailottaa jälleen, tuolla tikka ilmoittaa kanssa elinalueestaan ja tiaisetkin työn touhussaan tarinoivat. Elämää erämaassa on, jos osaa lukea oikein.
Syvä rauha vallitsee erämaassa, ei ihmisen kiire tänne yllä. On mieli keveä ja ajatukset kirkkaat. On se hyvä, että meillä on näin kaunis luonto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti