Ruunaan luonnonsuojelualue 26.01.2012

Ilveksen jäljet erämaassa  (Lynx  track line  in wild)

Ilveksen tassun jälki (Lynx footprint)

Auringon lasku pakkassäässä -25C

Torstai 26.01.2012

Pakkasta aamulla kotona -19C ja kuulemani mukaan Lieksan joella  aamulla -25 astetta.

Olen lähdössä suunnittelemalleni retkelle Ruunaan suojelualueelle Ruunaan järven itäpuolelle, kuten edellisellä viikolla, mutta nyt Ruunaan  Matkalahden kautta. Säätiedotus on luvannut iltapäiväksi aurinkoista säätä ja kiristyvää pakkasta. Idästä Siperian suunnalta on maahamme levittäytymässä korkeapaine ja se tietää normaalisti hieman pitempää poutaista jaksoa ja näin talvella kireitä pakkasia.

Retkeni suuntautuu tällä kertaa suojelualueen luoteisosiin ja ulottuu rajavyöhykkeellä sijaitsevalle Kuokan suolle. Toivon löytäväni sieltä metsäpeuran jälkiä, näkeväni lintuja ja kokevani ainakin ainutlaatuisen kauniin sydäntalvisen erämaamaiseman kuulakkaassa pakkassäässä puhtaine lumikenttineen.

Rajavyöhykkeellä liikkumiseen tarvitaan erityinen Rajavyöhykkelupa, jollainen minulla on ennakkoon hankittuna. Soitan paikalliselle rajavartioasemalle, kerron kuulumiset ja ilmoitan menostani Kuokan lammelle tänään.

Matkalahdessa pysäköin autoni entisen Ruunaan lakkautetun rajavartioaseman auratulle liittymälle, koska varsinainen pysäköintipaikka on pienen mäen alla rinteessä, josta lähteminen raskaalla etuvetoisella autolla olisi liian epävarmaa, nimimerkillä kokemusta on! Tarinoin hetken postilaatikolleen postin noutoon tulleen vanhemman miehen kanssa. Kyllä auton voi siihen jättää muutamaksi tunniksi. Jäällä on sitten paikoin vettä, jotta suksi voi kastua, varoitteli vielä lähteissään.

Sukset jalkaan, mittarissa -19 astetta pakkasta , ja kohti Polvijärveä. Aluksi hiihdän Matkalahden yli asukkaiden postinhaku-uraa pitkin, jatkan Kusiaisniemen yli kohti Keloniemen kärkeä, josta on tarkoitus oikaista Polviärven yli kohti Tuulijokisuuta. Oikealla kulkusuunnassa nousee sulasta Kusiaisvirrasta vahva pakkasusva valkoisena harsomaisena utuna leviten pitkin Matkalahden rantoja ja edelleen jokiuomaa alaspäin. Reittini kulkee turvallisen matkan päästä tuota voimakasta virtaa, joten jää reitilläni on turvallinen.

Keloniemestä oikaisen Polvijärven jäälle. Välillä tuntuu sauvojen alla vettä olevan jäällä ja välillä on aivan kuivaa. Hiihtäminen sujuu kohtalaisella luistolla, lumi upottaa n 10 cm verran, ja luistaa minkä voitelematon tervapohjainen puusuksi luistaa parinkymmenen asteen pakkasessa. Rantaa pitkin kiertää vahva moottorikelkalla poljettu ura menosuunnassani kohti Tuulijokisuuta, mutta aion hiukan oikaista ajattelen.

Olen lähes puolessavälissä järven selkää, kun äkkiä huomaan seisovani noin puoli huopasaappaan varren verta sulassa vedeässä. Ei näkynyt tai tuntunut merkkejä vedestä, mutta siinä sitä seistiin sukset upoksissa.

Nopeasti sukset pois jalasta, hyyhmä ensin rukkasella pois pyyhkien, sukset repun päälle hangelle ja puukon hamaralla jäätä kaapimaan pinnoilta pois. Ei mene kuin hetki, kun hyhmä jäätyy kiinni. Pakkaan sukset kantoon ja suuntaan rannan tuntumassa kiertävälle kelkkauralle kahlaten lumessa ja sohjossa. Putsaan uralla vielä paremmin suksen pohjat ennenkuin jatkan hiihtäen kohti Tuulijokisuuta.

Ura on poljettu leveäksi ja sitä on kohtalaisen hyvä hiihtää, matka joutuu. Kuvaan välillä rantamaisemaa, kun auringon kalvakas valo siivilöityy pilviharson välistä, vielä sataa kevyttä pakkaslunta. Ylitän Tuulijoen polannetta pitkin ja jatkan Oinasjärvelle, josta suuntaan karttasuuntimalla kohti Lietelampia. 

Suolla on erittäin kaunista. Puhdas pumpulin pehmoinen lumi peittää tienoon häivyttäen hiihtoäänen lähes olemattomiin. Etenen itää kohti tuulen alla ääneti, on hyvät mahdollisuudet havaita luonnon elämää, jos sitä sitten näin kylmällä on. Suolla kohtaan kauniin jälkijonon, joka jatkuu helminauhana kohti kaakkoa. Jäljessä on hieman äsken satanutta pakkaslunta. Hyvin on kettua lumi kantanut.

Kierrän Lietelammin rantaa pitkin. Metsän puolella hanki upottaa varvikon takia hieman enemmän, ranta palteessa on kovempaa. Jäällä rannan tuntumassa näkyy lumipainanteita noroineen; uveavantoja, hetteitä ja muita hiihtomiehen ansoja. Täytyy kiertää ne. 

Lietelammin itärannalta suuntaan kohti Heinälampia läpi sankan mäntymetsän. En näe metsässä ikihonkia, joskus viimevuosisadalla hakattu, harmi. Muuten luonnontilassa olevalla alueella, jossa ei ole suo-ojia, ei hakkuuaukeita, teitä, tunnelma on neitseellinen ja koskematon. 

Heinälampia en voi ylittää. Ranta on täynnä vaarasta varoittavia lumipainanteita ja kuoppia ja sulasta vedestä varoittavia tummia juonteita. Hiihdän rantametsikköä Välipurolle, puron yli kapeimmalta kohdin ja edelleen kankaalla kulkevalle rajavyöhykemerkinnälle. Täällä seisahdan hetkeksi juomaan tilkan vettä ja valitsemaan reittiä kohti määränpäätä. Tauon jälkeen harjanteen ylitys pienelle suolle, edelleen korkeamman mäntyä kasvavan harjanteen yli avosuolle. Suon reunaa on kulkenut hiljattain ilves. Tutkin jälkeä ja kuvaan sitä. Määrätietoisesti eläin on edennyt suon reunaa kohti luodetta kauniisti askeltaen ilman kiirettä erämaan suojassa. 

Pidän taas hieman taukoa, varon hiihtämästä hikeen. Suolta nousen taas kankaalle, jonka ylitettyäni saavun Rajalammille. Rantametsä on tiheää kuusiryteikköä, joten laskeudun lammin jäälle. Seuraan rantaa itään ja käännyn  kohti Kuokan suota. Olen hiihtänyt jo noin neljä (4) tuntia. Arvioin matkaa taittuneen jo runsaat 12 km, kun saavun suolle.

Seison suksieni päällä mutustellen pakkasen kohmettamia eväsleipiä. Vesi on vielä pullossa sulaa, mutta kylmää, siemailen sitä vähitellen. Katseeni kiertää ympäri auringon valaisemaa suota. Hanki kimmeltää tuhansin jalokivin kirpeässä pakkassäässä. Reunamännikön puista putoilee lumipaakkuja pöllyten ja välkehtien tuhansina tähtinä auringonsäteiden siivilöityessä putoavan lumen lävitse. 

En tavannut peuranjälikä täältäkään. Hirven jälkiä risteilee suolla muutamia, luonto on hiljainen, ankara ja samalla erittäin kaunis.

Hetken suunnittelen jatkavani vielä Kuokanpurolle, mutta viiltävät vilunväreet saavat muuttamaan mieleni, käännyn tulojäljilleni ja paluumatkalle. Rajalammilta oikaisen kankaan ja suon kautta Heinäjärvelle. 

Rohkeasti ylitän järven lahdekkeen, vettä ei onneksi jäällä ole, ja suuntaan kohti Tuulijokea. Matkalla kohtaan taas nuo ilveksen tutut jäljet pariin kertaan. Tuulijokivartta seuraten etenen Polvijärven suuntaan. Joessa on paikoin tummia painanteita varoittamassa heikosta jäästä. On muutama virtapaikka täysin sulakin. Ylitän joen kohdasta, mistä hirvetkin ovat joen yli kulkeneet. Joen rannalla havaitsen majavan pesän, jonka kattoon on revitty melkein miehenmentävä aukko. Aukon ympärillä näkyy muutaman päivän ikäiset ketun jäljet, ovat käyneet melkein pesässä sisällä ruokaa etsien. Ahma on todennäköisesti käynyt aiemmin syksyllä paikalla ja avannut pesän majavasaaliin toivossa ajattelen. Varmaan aterian sai, sillä nyt paikka ainakin on asumaton.

Jokivarressa ihastelen laskevaa aurinkoa ja sen aiheuttamaa haloilmiötä, otan muutaman kuvan ja nautin näkymästä. Pehmeän voimakas oranssinen valo kultaa puunlatvukset ja antaa lumimaisemalle kauniin sävyn. Pakkanen on kiristymässä, se tuntuu suksen luistossa ja etenkin kasvoilla nenä ja poskipäissä.

Järvellä kelkkauralla hiihto on todella nahkeaa. Suksi tarraa kuin santapaperilla hiihtäisi, valittaa kuin reen jalas vingahtaen joka potkulla. Tämä se hyvää reeniä on tuumaan kun paarustan uraa kohti Matkalahden parkkipaikkaa. Autolle saavun klo 16.00 suunnitelmani mukaisesti. Pakkasta auton mittarin mukaan on -23,4 astetta. Jäällä sitä varmaan on pari astetta enemmän, ajattelen. Matkaa kertyi tälle retkelle hieman yli 22 km, josta umpihiihtoa reilut 12 km. Mieli virkeänä kertaan kauniita maisemakuvia retkeltäni  ja olen tyytyäinen kokemaani,  vaikka en peuran jälkiä vielä löytänytkään.


Kuvia retkiltä:https://picasaweb.google.com/107534911036402479172/NettisivujenKuvia

Ruunaan luonnonsuojelualue 18.01.2012

Talvinen luontoretki Ruunaan luonnonsuojelualueella
 kuvassa Korpilahdensuolla

Auringonlasku Lieksan joella

Säynäsemänlampi

Hirven jäljet Korpilahdenkankaalla

Mielessäni on jo kauan aikaa ollut toive lähteä talviselle luontoretkelle Ruunaan järven takaiselle luonnonsuojelualueelle. Järven takaiset erämaat ovat tavalliselle kulkijalle melko vaativat tavoittaa talviaikana ja kesäisinkin. Suurin osa tuosta kauniista lähes koskemattomasta erämaasta sijaitsee valtakunnan itärajaan rajaoittuvalla rajavyöhykkeellä, jossa liikkuminen ilman erityistä rajavyöhykelupaa on kielletty.  Osa suojelualueesta sijoittuu kumminkin liikkumiselle sallitulle alueelle, mutta on tavoitettavuudeltaan normaali retkeilijälle hankala saavuttaa. Teitä suojelualueelle ei tule ja varsinkaan talviaikana alueelle pääsee pääasiassa vain kahta koko talven aurattuna olevaa yleistä tietä; Ruunaan järven etelärantaan Itkiinpohjaan tulevaa tietä ja Ruunaan järven pohjoispäässä Matkalahteen tulevaa tietä.

Itselläni rajavyöhykelupa on. Palvelinhan rajavartiolaitoksessa lähes 29 vuotta ja nykyisessä työssäni luonto-oppaana toivon saavani opastettavia myös tuolle niin vähän tunnetulle, eristetylle ja todelliselle erämaa-alueelle.

Vaelteleehan alueen soilla ajoittain metsäpeuroja Venäjän rajan takaa ja taivaalla kaartelee maakotka ja onhan alueella varsin runsas hirvikanta. Suojelualuetta rajoittaa siis idässä valtakunnan raja, kaakossa Venäjältä Ruunaan järveen virtaava Lieksan joki, lännessä suuri lähes 20 km pitkä ja 1,5 km leveä Ruunaan järvi ja luoteessa taas Venäjältä Ruunaan järveen laskeva Tuulijoki.

Alue on mitä erinomaisin erämaa vaeltajalle, melojalle ja erämaisista maisemista nauttivalle luontoretkeilijälle. Alueella ei ole merkittyjä reittejä juuri ollenkaan, mutta Ruunaan vesistön rantamaisemiin on Metsähallitus rakentanut useita nuotiopaikkoja taukopaikoiksi. Tietoa alueesta löytyy Metsähallituksen sivuilta www.luontoon.fi.

Pakkasin siis reppuuni tarvikkeet päivän retkeä varten ja suuntasin asuntoauton keulan kohti Itkiinpohjaa. Valitsin päivän säätietojen mukaan niin kuin yleensä teen. Odotukset ovat korkealla auringon näyttäytymisen suhteen. Onhan takana useita retkiä; pilvisiä, harmaita ja pimeitä päiviä ennusteista huolimatta. Mutta tietenkin sydäntalvi meillä pohjolassa on pimeä.

Saavun Itkiinpohjaan, johon yleinen tie päättyy. Tien pää on merkitty opaskarttoihin myös matkailuajoneuvon paikoitukseen. Tiedän, että Ruunaan järvellä kalastavat pysäköivät autonsa ja peräkärrynsä tien päähän ja joskus alueella on ahdasta, mutta nyt paikalla on vain yksi maasturi peräkärryineen. Autolta on lähdetty moottorikelkalla järvelle, ilmeisesti verkkomiehiä. Yhtään matkailuajoneuvolle tarkoitettua taskua ei ole avattu, joten peruuttelen autoni kulmaan, jossa se olisi mahdollisimman vähän kenenkään haittana ja kääntymistilaa isommallekin autolle alueelle vielä jäisi. Silmiini pistää tien laidassa oleva hassu kyltti, jossa kielletään pysäköimästä tien päähän aurauskaluston liikkumista varten. Eli pysäköintialue, jossa ei saa pysäköidä, melekosen omituista. Onneksi lunta ei sada, tiet on jo aurattu ja hyvin onkin ja luvassahan on poutaista, uskoakseni.

Autossa puen upo uuden lumicamo-puvun päällimmäiseksi, reppu selkään, ovet lukkoon ja kunnon Lampisen tervatut puusukset jalkaan ja eikun menoksi. Lasken myötämäen jäälle mootorikelkan jälkeä ja huomaan onnekseni, että jäällä menosuuntaani on merkitty vahva moottorikelkkaura, jota tietenkin osasin aavistella, sillä onhan Ruunaan järvi kalaisa ja suosittu verkkomiesten kohde. Pakkasta on vajaat -8 asetta, melko tyyni, täysin pilvessä ja kohta jo lumihöytyvät putoilee taivaalta. No se siitä auringosta. Huomaan, että jäälle kelkan jäljille on noussut vettä. Onneksi se on jäässä ja suksi luistaa hyvin. Muutaman sadan metrin hiihdon jälkeen koukkaan uralta umpihankeen kokeillen lumen kantavuutta. Pian kuitenkin palaan takaisin paanalle, koska lumen alla hölskyy sula vesi, joka välittömästi nousee ladun läpi  tummaksi nauhaksi. Onneksi ei kerenny suksi vielä kastua. Tasaan vauhdin sopivaksi, jottei paita kastuisi hiestä ja etenen kohti noin neljän kilometrin päässä olevaa Suusaarta. 

Verkkojatoja näkyy siellä täällä uran varrella ja havaitsen ainakin kolme verkkoporukkaa tällä hetkellä olevan kokemassa pyytöjään, kaikilla moottorikelkat kulkuvehkeinään. Ruunaan vesistöllä moottorikelkkojen käyttö on sallittu, mutta muuten luonnonsuojelualueella ei.

On kuin olisi palannut jonnekin paratiisiin. Mieli on rento ja kevyt, ei häiritse meedia eikä mukaan häly. Ahneus ja markkinavoimat ovat kaukana. Täällä voi olla sinut kaikkien eläväisten kanssa ja aistia luonnon alkuvoimaisuuden ja aitouden.

No paita kastui kumminkin ja nyt on riisuttava ainakin yksi ohut pusero alta pois. Stoppaan Suusaaren kupeeseen, kevennän varustusta ja samalla otan ensimmäiset valokuvat harmaasta järvimaisemasta. Kuuntelen ja vedän raitista talvi-ilmaa keuhkoihini. On hiirenhiljaista! Vain oman sydämeni äänet kuulen korvissani. Otan kulauksen vettä ja jatkan matkaani. Suusaaren päähän loppuu kelkan jäljet. On kääntänyt ympäri ja palannut takaisin tulouralleen, kelkkamies. Edessäni on Lieksanjoen lasku-uoma Ruunaan järveen. Mitenkähän jää kantaa? On ollut niin lauha talvi ja lunta on tullut suojaamaan vähäisenkin jäätymisen, ja tuo virran vaikutus. Olen suunnitellut kiertäväni tarpeeksi kaukaa jokisuun järven puolelta, jotta reitti olisi turvallinen. Hetken päästä havaitsen jään yli tulevat vanhat hirven jäljet mantereelta kohti Suusaaren pohjoispäätä. Jos kerta hirvi on tuosta mennyt, niin kyllä se minuakin sitten kantaa ajattelen ja työnnyn kohti 300 m päässä olevaa vastarantaa. Jään päälle kertynyt paanne on kovaa ja kantaa hyvin. Lähellä vastarantaa on lumista ja siellä tunnen sauvan alla taas vettä jään päällä. Nopeutan kulkuani ja koetan mahdollisimman kevyesti liu'uttaa rantatörmälle kastamatta suksia. Rantahetteikössä näkyy useita sulia silmäkkeitä, maa ei ole roudassa.

Rannalla kaivan taskustani kartan, varmistan oikean suunnan ja jatkan umpea kahlaten kohti rämettä. Lumi kantaa kohtalaisen hyvin, upottaa noin 10 cm verran, luisto ei ole kovin hyvä, mutta puusuksi on helppo hiihtää. Aina se pitää sen minkä metsäsuksen tarvitsee. Rämeen laidassa kuvaan lumikon jälkiä. Lumikko on pitkillä loikillaan edennyt pitkin rantaa. Vanhoja hirven jälkiäkin on suolla useita. Rämeeltä suuntaan kahden kuivanteen välistä laajalle suoalueelle, jossa toivon näkeväni lisää jälkiä ajattelen. Ennen suolle laskeutumista on taas pysähdyttävä huilaamaan. Lasken repun suksille ja siemaisen pullosta hieman vettä samalla tähystäen suolle ja kuunnellen tarkasti. Erämaa on kuitenkin vaiti ja maisema rikkumaton. Kauaa en paikoillani ole, sillä pian alkaa koleus tuntua kostealla iholla ja kaipaan taas liikettä. Valitsen reitin harvaa kitupuustoa kasvavan suon yli kohti seuraavaa kangasta. Matkalla pysähdyn pienen avoimen nevan laitaan ottamaan muutaman kuvan ennen kuin jatkan kankaalle. Olen jo täysin erämaan lumoissa. Kankaan reunassa havaitsen hirven jäljet. Siinä hirvi on kulkenut kankaalla metsän suojassa ruokaa etsien. Lunta kankaalla on noin 40 cm ja suolla hiukan enemmän. Jäljistä päätellen hirvi ei ole ollut kovin isokokoinen ehkä naaras. Yksin ja rauhassa elikko on elinaluettaan tarponut. Taas tiheän kuusta kasvavan rämeen läpi sulia silmäkkeitä kierrellen pienelle purolle, joka laskee Säynäsemälammille. Puron varressa huomaan hirven pudonneen matalaan uomaan, ponnistaneen sieltä ylös ja jatkaneen sitten puronvartta kohti pohjoista. 

Taukopaikalle on puron vartta matkaa lähes kilometri. Heikko lumisade on tauonnut ja taivaalla näkyy suuria kirkkaan sinisiä aukkoja. Kohta muuten paistaa aurinko, ajattelen, ja sujuvin potkuin suuntaan kohti Säynäsemälammin taukopaikkaa tulistelemaan taukotulille. Kierrän lammen rantaviivaa, koska jäällä on vettä. Yksinäinen korppi laulaa kauempana edessäpäin ja aurinko luo kaunista orannsinpunaista valoaan latvustoihin, huikeeta. Kohta olen taukopaikalla, joka on koskemattoman lumen peitossa. Hiihdän suoraan puuvajalle, teen sylyksen kuivaa pilkettä kirveellä, otan klapin syttytervasta ja palaan nuotiopaikalle. Potkin lumet tulisijasta syrjään ja kohta loimuaa paikalla lämpimät tulenliekit. Kuulostelen korpin laulua makkaran paistuessa tulen loimussa. Asetan kameran jalustaan ja kuvaan vitkalla muutaman nuotiokuvan kauniiseen auringonpaisteiseen vastavaloon.

Pian kaakon suunnasta kuuluu moottorin jylinää, terästän kuuloani, ääni voimistuu ja kohta tunnistan tutun rytmin äänessä. Sieltä on tulossa rajavartiolaitoksen helikopteri valvontalennolla rajaa seuraten rajaetelästä rajapohjoiseen. Otan vaistomaisesti kellon ajan ylös ja seuraan, kun ääni on kohdallani ja pian kaikkoaa kohti luodetta. Muistuu työura mieleeni. Niin monesti itse ole noilla lennoilla mukana ollut ja rajaa valvonut, että melkein tulee ikävä noita aikoja ja hyviä työkavereita. No nyt saan täällä turvallisesti vaeltaa näissä erämaissa tietäen, että rajaa valvotaan kaikissa olosuhteissa ja kaikkina vuodenaikoina. Noista hyvistä ajoista jäi minullekin vahva kaipuu erämaihin ja luontoon.

Kauniissa auringon kultaamassa maisemassa jatkoin taukopaikalta lammen kautta kohti Lieksan jokea. Toivoin lammella näkeväni peuran jälkiä, mutta niitä ei siellä tällä kertaa ollut. Korppi tuossa lentää ohitseni. Kilkattaa äänellään, kieppaa lentonsa väliin selälleen kohdallani. Toistaa tempun useasti. Tuli muuten tervehtimään kulkijaa ja taitaa olla korppikin mielissään kevään, olisikohan ensimmäisistä auringonsäteistä, jotka lupailivat jo kuin kevään airueina valoisempien aikojen lähestyvän.

Korppi lentää tiehensä. Editseni lentää jokin haukka nopein siiveniskuin, väliin liitäen. En kerennyt sitä tunnistamaan, kun jo metsän sekaan sukelsi. Usvaa nousee sulkupuron suolta, kuvaan näkymät, pakkanen on kiristymässä. Pakkasusvaa nousee nopeasti maiseman ylle ja Lieksanjoen uoma ja ympäristö on jo kokonaan usvan peitossa. Lämpötila laskee melko nopeasti -15 C asteeseen. Kuvaan joen ranalla hirven jäliä ja kaunista auringonlaskua usvan seassa. Joen rannassa pysähdyn. Jatkaisiko joen yli vai rantoja myöten tuloreitille. Päätän seurata rantaa kohti jokisuuta, sillä parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan sanonta nousee mieleeni vahvasti.

Pakkanen tuoksuu tuoreelle, päivä hämärtää jo hieman. Näen joen rannalla riekon jälkiä, runsaasti hirven jälkiä varsinkin Korpivirran ja Korpilahden alueella. Miten ovat uskaltaneetkin virran niskalta joen yli kulkea. Tuossa kumminkin ovat kääntyneet pois samoin vastarannalla näkyy kohta, jossa hirvet ovat tapautuneet joen jäälle, mutta kääntyneet pois. Olisiko vaisto varoittanut vaarasta. Minkki oli jättänyt loikkajälkensä myös rantamaastoon. Hiihtelin päivän hämärtyessä jokisuulle, sieltä edelleen aamulliselle jäljelleni ja takaisin jäälle. Pysähdyin järven rannalla siemaisemaan taas vettä, joka oli nyt jäätynyt pullossa hileiseksi jäähötöksi.

Jäällä aamupäivällisille jäljilleni oli noussut vesi. Tunnustelin ladun reunalta kantavampaa hankea ja koetin kevyin nopein potkuin edetä kohti tuttua kelkkauraa kastamatta suksia. Päivä alkoi jo hämärtää, kun olin päässyt takaisin tulouralleni. Matkaa olisi vielä tuo reilut neljä kilometriä jäljellä kelkkauraa hiihdellen.

Saunasaarten kohdalla pysähdyin katsomaan ohitse lentävää korppia. Korppi kilkahteli samalla tavalla kuin päivällä näkemäni. Heittäytyi lennossa välillä siivet supussa selälleen ja taas siitä takaisin normaaliin lentoon. Korppi teki tempun useaan kertaan kuin esitellen lentotaitojaan minulle. Harjoitelleenko jo soidinlentoa kevät mielessä tai muuten on tyytyväinen oloonsa ajattelin. 

Tunti siinä meni järven selkää hiihtäessä. Päivän pimetessä näkyi pieni valon tuiju pienen mökin harmaan saunan ikkunasta. Joku siellä virittää saunaan jo valkeaa. Tekee jo minunkin mieli saunaan rentouttamaan päivän rasitukset kehosta. 

Loppumatka jäällä sujui joutuisaan. Autolla välineiden huolto ja pakkaus ja kotimatkalle kevein rentoutunein mielin. Illalla kuuma sauna kotona kruunasi koko päivän.

Täytyyy ensiviikolla palata taas sinne erämaahan. Kyllä ne peurat varmaan vielä löydän, ajattelen kun vaivun illalla syvään uneen.

Retkille kauniiseen luontoon www.caret.fi
Lisää kuvia: https://picasaweb.google.com/107534911036402479172/NettisivujenKuvia

Patvinsuolla 4.1.2012

Suden jäljet pitkospuulla 18.12.2011.

Sininen hetki 18.12.2011 klo 15.00 Suomujärvi

Riekon lumikieppi 4.1.2012

Majava kurkkaa kulkijaa 5.1.2012

Suolla hyvä hiihtää, kun hanki kantaa 4.1.2012

Kerkesi edellisestä tarinasta aikaa hiukan vierähtää. Siinä meni Joulu ja alkoi vuosi uusi. Toki kävin Patvinsuolla ennen Joulua 18.12.2011 tutkailemassa, miten luonto elää vuoden pimeimpänä aikana. Tuona päivänä aurinko nousi klo 09.40 ja laski jo 14.15 näillä Lieksan korkeuksilla. Ns sininen hetki koitti  hiukan ennen klo 15.00, jolloin onnekseni satuin juuri Suomujärven rantamaisemaan kuvatakseni tuon kauniin hämärän valon. Retkelläni 18.12.2011 kuljin suolla jalkaisin. Lunta oli noin 15 cm ja lämmintä +2 astetta. Tuuli kohtalaisesti idästä ja satoi välillä räntää ja väliin vettä. Suo ei enää kantanut kulkijaa kuin paikoin, johtuen lämpimistä säistä, ja oli kuljettava pitkostettuja polkuja. Luonnosta löysin kuitenkin yllättävän paljon elämää. Heti aluksi kohtasin suden jäljet pitkoksella, näin pari riekkoa läheltä, pääsin tutkimaan metson tuoreita syönnöksiä ja jätöksiä, seurailin hirven ja ketun jälkiä ihmettelin pienten hömötiaisten vikkelää ruuanetsintää suometsikössä. Päivä oli antoisa ja hyvillä mielin palasin piparintuoksuiseen kotiin odottamaan Juhlista suurinta.

Koitti vuosi uusi ja ensimmäinen vuoden retki Patvinsuolle 4.1.-5.1.2012. Päätin siis myös yöpyä siellä Kurkilahden parkkipaikalla asuntoautossani. Laitoin auton parkkiin ja tuvan lämpeemään ja suuntasin suolle. Joulun alla kohtaamani suden jäljet oli lumi peittänyt. Jälkien kohdalla näkyi vain kuumottava suksi latu, joka suuntasi jälkien suuntaan suolle. Liekö ollut hänkin eläimistä kiinnostunut vai, mitä lie suden jäljille lähtenyt.

Nyt täytyi suksin edetä. Lunta oli parin viikon aikana kertynyt reilut 30 cm. Onnekseni lauhojen suojakelien ja  viimeisen pakkasyön seurauksena allani hanki kantaa ja liukkaalla hyvin tervatulla puusuksella matka sujuu. Pakkasta on parin asteen verran, taivas täysi pilvessä ja kaakosta puhaltaa navakka tuuli. Suuntaan avoimelle suolle, koska siellä hanki kantaa parhaiten. On täällä muutkin hiihdelleet, näkyy useammat suksen ja ahkioiden jäljet. Seurailen jonkin matkaa Teretin lintutornille menevää reittiä tavoitteena edetä sitten Nälämä joelle ja edelleen kiertää Hulkkosen saari ja palata Olkkosen saaren kautta Kurkilahteen. Matkalla tapaan riekon talvisen lepopaikan lumikiepin, josta lintu on kohonnut hetki sitten siivilleen jättäen jälkensä ja jätöksensä. 

Sääennuste lupasi päiväksi osittain selkeää, mutta väliin pyryttää niin sankasti lunta, että näkyvyys huononee olemattomiin. Etenen kartan mukaan metsäsaarekkeita kiintopisteinä pitäen ja väliin puhelimen paikannusta käyttäen. Kyllä nykyajan tekniikka on kulkijan hyvä apu niin kauan kuin akussa on virtaa. Pidän puhelimen vedeltä suojaavassa kotelossa päällimmäisen vaatekerran alla lämpimässä, jotta se olisi käyttökunnossa koko reissun ajan. Kiimakankaan reunalla kohtaan suolla näädän tuoreet jäljet. Iso on eläin ollut, miksikähän suolla juoksennellut. Kohta se selvisi; tuossa on toisetkin jäljet ja lumella selvä keltainen merkkaus. Siinä on ollut ilmeisestikin uros ja naaras kisaillen liikkeellä, ilmeisesti lemmen retkillä jo, kevättä rinnassa! Kuvaan jälkiä ja jatkan kohti Nälämäjokea. Tällä kohtaa Nälämäjoki kulkee sankkametsäisessä korpinotkossa molemmin puolin aava suo. Joki laskee Nälämäjärvestä Patvinsuon halki Koitereeseen mutkitellen väliin avoimella suolla ja väliin korpiryteikön ja puiden reunustamana. On mukava pitää taukoa joen varrella ja katsella koskematonta luontoa. Tuoreita näädän jälkiä näkyy vähän väliä myös hirvet pitävät jokivarren ryteikköjä suojaisina ja ravinteikkaina asuinalueina. Jää kantaa joessa, mutta joen reuna-alueen hetteiköt ovat aivan sulia. Varon kastelemasta suksia ja joudun etenemään lumimättäältä toiselle tavoittaakseni kantavan metsäisen vastarannan. Jokivarren kuusitiheikön takana avautuu harva suometsä ja metsän takana tavoitteeni Hulkkosen saari. Hiihtelen saarta kohden yli lukuisten hirven jälkien ja makuupaikkojen. Saaren reunassa hirvi on kalunnut nuoren männyn rungon kaarnan paljaaksi. Liekö kivennäisten puute ja miksi juuri tuo puu on ollut kelvollinen ihmettelen? Pysähdyn saaren rantaan tutkimaan kovaksi poljettua aluetta tuulenkaadon juurakon takana. Paikalla on useiden hirvien jälkiä pienellä alueella, joskin jo hieman lumen peittämät. Hiihdän saarta ympäri oikealle kaartaen seuraillen lähellä metsän rajaa. Saari on muutama kilometri ympärysmitaltaan avoimen suon ympäröimä, joten eksymisen vaaraa ei ole. Saaren keskivaiheilla tapaan aivan tuoreet hirven jäljet sekä makuupaikan. Jäljistä päätellen eläin ei ole ollut kovin suuri, ehkä naaras, ja liikkunut yksin. Tutkittuani jälkiä tovin siirryn takaisin suolle ja jatkan kiertämistä Olkkosen puoleiselle sivulle. Tarkistan kartasta suunnan ja jatkan avoimelle suolle. Jätän Hulkkosen taakseni. Olisi mielenkiintoista joskus palata tuolle keitaalle ja tutkia se myös sisäosiltaan, jos saisi kuvatuksi vaikka hirvet, jotka siellä asustelevat suojassa rauhaisella alueellaan. Avosuolla tuntuu kuin tuuli olisi voimistunut, puree kasvoja pisteliäästi vastatuuleen hiihtäessäni. Nälämäjoelle on reilu puolitoista kilometriä. Hiihdän kohti joen varressa näkyvää pientä metsäsaareketta, harvaa hidaskasvuista koivikkoa, jota jokin kitukasvuinen mänty ryydittää. Jonkin matkan päästä metsiköstä pistää silmään pieni matala hirsikehikko, joka on tutkittava. Muutama hirsivarvi kohoaa matalalta muuta ympäristöä korkeammalta pieneltä saarekkeelta. Kooltaan n 3m x 3m kehikossa on kolmella seinällä muutama hirsivarvi, katon jäänteitä ei ollenkaan ja yhdessä nurkassa pieni kivikeko. Kivikekoon on asteltu muutamia kiviä päällekkäin kuin muistomerkiksi. Mikähän lie paikan historia pohdiskelen. Tarkemmin tutkittuani sisäseinien hirsistä löytyy kaiverruksia; nimiä, nimikirjaimia, muutama vuosiluku ja säännöllisiä puukon viiltoja. Vanhin näkösällä oleva vuosiluku on 1911, joten rakennelman täytyy olla vanha. Kuvaan kehikon ja kirjoitukset, ehkä saan selville mitä varten se on rakennettu. Kansallispuistossa näkyy luonnollisesti ihmisen toiminnan jäljet pitkältä ajalta. Aluetta on hyödynnetty menneinä aikoina monella tavalla; näkyy kirveellä kaadettujen puiden kantoja, jokivarren heinikoita on käytetty karjan rehuna jne. Unohtamatta viime sotien partisaanien toimintaa. Venäläiset partisaanithan tekivät lukuisia tuhoamisretkiä Lieksan kyliin juuri pitäen Patvinsuon erämaa-aluetta tukeutumisalueenaan. Näissä mietteissä suuntaan sukseni kohti Olkkosta. Kohta alkaa päivä loppua ja matkaa on vielä useita kilometrejä. Olkkosen reunametsikössä tapaan taas muutamia latuja ahkion jälkineen. Varmaan sama ryhmä hiihdellyt täälläkin. Mikäs on vaeltajan vaeltaa tällaisella kelillä. Suuntaan tuttujen maisemien kautta poikki Olkkosen saaren. Etsin tuulen suojaisen kallion reunan ja päätän pitää  vähän pitemmän tauon. Pitkä hiihto tuntuu jo hieman jaloissa, paita on kostea hiestä, tekee mieli paistaa makkarat. Pitää viivähtää hämärtyvän päivän sininen hetki kiireettä nauttien pienen nuotion lämmöstä ja syvästä luonnon rauhasta. Tunti siinä helposti meni. Enää viimeinen rypistys kohti Kurkilahtea ja odottavaa lämmintä autoa.  Meinaa pimeys tehdä tepposensa, alkaa maisema muistuttaa toistaan ja yksityiskohdat kadota. Pienen mutkan jälkeen näen kuitenkin tutut vanhat männyn latvat ja olen perillä. Huollan sukset ja kampeudun lämpöiseen autoon. Tämä on reissun paras hetki; kuivaa ylle, kuuma tee kuppiin   ja hieman murenta rinnan  alle. Ramasee niin mukavasti, tuuperrun parivuoteelle peitteen alle syvään rentouttavaan uneen. Huomenna tätyy käydä tervehtimässä majavaa Surkanpurolla ajattelen, kun uni saapuu.

Aamulla herään tuulen puuskiin. Lämpömittari näyttää +1 lämmintä ulkona, sataa räntää. Saattaapi suksi takellella ajattelen aamupalaa syödessäni. Päätän ajaa auton opastuskeskusken parkkipaikalle, on vähän lyhempi matka hiihtää. Yöllä on satanut kymmenkunta senttiä uutta lunta ja erämaa on puhtaan valkoinen. Perillä laitan sukset hiihtokuntoon,vesipullo taskuun, kamera ja kolmijalka kaulalle ja menoksi. Heti aluksi suksi tökkää, tuli suksilla kävelyretki tälle päivälle tuumaan. No matkaa ei ole kuin neljä kilometriä, käyn morjestamassa majavaa. Perille päästyäni paita on märkä, mutta majavarämeen kauneus kuittaa haitan pian. Puro on sula samoin hetteet alueella. Pysähdyn muutaman kuvan oton jälkeen lähelle majavan pesää toivoen majavan tulevan kurkkaamaan kulkijaa, kun kuitenkin tietää jonkun tulleen pesälleen. Asettelen jalustan paikoilleen. Laitan kameran valmiuteen ja suuntaan kohti sulaa lamparetta, jossa kelluu kaluttuja puunkappaleita. Yht'äkkiä majava on aivan edessäni kolmen metrin päässä. Nyt, jos ei koskaan, painan laukaisinta, majava huomaa liikkeeni ja lattahäntäänsä paukauttaen sukeltaa tiehensä. Tarkistan heti kuvan, toivottavasti onnistuin. Onneksi kaveri tallentui muistikortille ja mietin, että olipa tämä kokemus vaivan arvoinen, kannatti suksin kävellä. Odotan paikalla hiljaa tunnin verran toivoen majavan tulevan tarkastamaan, vieläkö olisin alueella. Ilmakupla poksahtaa hiljaisesti lähistöllä, valmistaudun kuvaamaan, mutta vain hyyhmäinen vesi vähän häilähtää majavan sukeltaessa ohitseni näyttäytymättä. Tunnin seisominen paikallaan aiheuttaa vilun väristyksiä. On aika tarpoa autolle ja aloitaa kotimatka hyvillä mielin siitä, että majava voi hyvin.

Retkille kauniiseen luontoon: www.caret.fi
Kuvia retkiltä: https://picasaweb.google.com/107534911036402479172/NettisivujenKuvia