Metsäpeura, Peurasafarilla 6.3. -7.3.2012

 Viikolla 9 olin  opastamassa pariskuntaa Italiasta Erä Eeron kuvauspaikalla Lieksassa Keljanpurolla. Kaksi päivää vietimme kuvauskojussa odottaen ahmojen saapuvan ruokintapaikalle. Erä Eero on pitänyt ahmojen kuvauspaikkaa yllä vuodesta 2004 ja se on saanut vankan suosion valokuvaajien keskuudessa. Ahmojen kuvaajia ja katselijoita saapuu pääasiassa kesäisin kuvaamaan tätä harvinaista ja uhanalaista lajia ympäri Eurooppaa. Jotkin haluavat saada kuviinsa myös talven kauneutta ja saapuvat sitten talvella kuvaamaan ahmaa talvisessa ympäristössä.

Nämä italialaiset Eeron vieraat olivat ensin käyneet lapissa Saariselällä kolme vuorokautta kuvaamassa revontulia ja sitten saapuivat Lieksaan nähdäkseen ahmoja.

Juuri tällä hetkellä ahmat näyttäytyvät ruokintapaikalla harvahkosti, koska emoilla on lisääntymiaika ja ne pysyttelevät aluksi enemmän
pesiensä lähistöllä imettäen poikasiaan. Liikkuessaan ruokinnalla ahmat ovat erittäin arkoja ja häiriintyvät helposti, jopa kameran
laukaisuäänistä.
Turhaan emme kuitenkaan kojulla tarvinneet olla, sillä ympäristössä tapahtui kaikenlaista seurattavaa koko ajan. Kojussaoloaika on talvisin päivittäin klo 06.30- 17.30 tai tilanteen ja valoisuuden mukaan. Eläinten katselu lämpimästä kojusta on mukavaa. Kojussa voit syödä eväitä ja käydä pienessä vessassa tarpeellasi omassa rauhassa silloin kun tarvetta on, muistaen vain, että kaiken on tapahduttava mahdollisimman äänettömästi.
Ruokinnalla vieraili kanahaukka (kuva yllä) useaan otteeseen sekä minulle mielenkiintoinen, joskaan ei niin yleinen, kaunis, harmaapäätikka naaras (viereinen kuva), lukuisia käpytikkoja, närhiä, töyhtötiaisia, talitiaisia sekä suuri parvi korppeja 26 lintua.

Kun istut tarkkailemassa luontoa hiljaa paikallasi, ajatuksesi karkaavat helposti kiertämään menneitä tapahtumia, läheisiä ihmisiä ja muita itsellesi tärkeitä asioita. Lopulta huomaat ihmetteleväsi kuitenkin luonnon moninaista elämää ja tapahtumia, jotka hektisessä arkipäivässä on täysin unohduksissa. Kun näet tapahtumat ympärilläsi, koet virkistyväsi astiesi tarkkaillessa ympäröivää luonnonnäytelmää. Helposti tulee raukea olo ja pian huomaat olevasi vaipumassa uneen, kunnes taas jokin havinto edessäsi herkistää aistisi jälleen.

Toki ahma näinä kahtena päivänä jäljistä päätellen kävi paikalla, mutta ilmeisesti vain öiseen aikaan, kun emme olleet enää paikalla. Ahma oli tullut kuvattavaksi sitten 4.3.2012 iltapäivästä. Kun kevät tästä vielä etenee ja ahman poikaset varttuvat, niin emojen liikkuminen lisääntyy ja ahmojenkin näkeminen on varmempaa. Pian valoisa aika on niin pitkä, että kojussa voi viettää yön yli ja kokea myöhäisen illan ja aikaisen aamun tapahtumat ruokinnalla.

Peurasafarilla perusleiri mäen päällä täydenkuun valossa.

Olimme hyvän ystänäni kanssa peurasafarilla toistamiseen 6.3. -7.3.3012 Kuhmon- Sotkamon suunnalla. Matkustimme erämaaleiriin mukavasti asuntoautolla. Parkeerasimme auton edellisellä reissulla hyväksi havaitulle paikalle keskelle peura-aluetta noin puolenpäivän aikoihin tiistaina. Ruokailimme hiukan autossa, pakkasimme reput ja kamerat matkaan ja laittauduimme suksille. Pakkasta oli vajaat 10 astetta ja luisto hyvä. Hangen pinta oli kartkea ja piti suksen alla melkoista meteliä. Narske kuului useita satoja metrejä. Olimme hiukan huolissamme, sillä tällä kelillä olisi vaikea päästä lähelle peuroja kuvaamaan niitä. Aurinko paistoi täydeltä terältä, lämmittääkin jo mukavasti, ja lumi häikäisi silmiä. Nyt on vaikea keli valon suhteen kuvata, sillä kontrastit ovat erittäin voimakkaat. Nyt vaaditaan kameralta ominaisuuksia ja kuvaajilta taitoa. Arilla on molempia minulla ei ehkä niin paljon, mutta intoa sitäkin enemmän. Suurin elämys on kuitenkin nähdä taas peuroja omassa elinympäristössään ja oppia taas hieman jotakin uutta luonnosta. Jäähän jokaisesta reissusta  aina hyvät muistot, jotka kantavat pitkälti eetenpäin ja virkistävät mieltä.

Hiihdettiin aluksi tiellä ja pian törmättiin suuriin tassunjälkiin. Eläin oli jolkotellut tiellä ja kääntynyt sitten peurojen polulle. Tutkimme jälkeä, ja aluksi olin melko varma, että kyseessä on koira, mutta jo muutaman sadan metrin päässä jäljistä niitä ilmaantui lisää ja ne vahvistuivat suden jäljiksi. Löysimme neljä susien piehtaroimispaikkaa lumessa ja useita virtsaamisjälkiä. Yhdessä virtsassa oli verta ja vieressä puhdas keltainen virtsa. Kiimassa oleva naarassusi ainakin ja yksi iso uros ja 2-3 pienempää eläintä, mahdollisesti edellisen kesän pennut vielä mukana laumaa vahvistamassa.

Sudet olivat merkanneet aluettaan useissa kohdin.

Läheisen lammen jäällä susilauma oli jolkotellut astuen samoihin jälkiin. Eräässä kohdin ne olivat erkaantuneet ja niiden jälkien perusteella arvio eläinten määrästä vahvistui 4-5 eläimeen.

Yksi susista oli ollut varsin kookas. Jäljen pituus mitattuna on 12 cm.

Nyt on sitten sudetkin alueella, joten peurat lienevät entistä enemmän aistit valppaina laiduntaessaan metsäisillä harjanteilla.

Seurasimme vahvaa lumeen tarvottua peurojen käyttämää polkua, jota sudetkin olivat jolkotelleet edellämme samaa jotosta.

Otimme sukset kantoon, sillä kävellen lumen narskuminen oli vähäisempää. Erään lammen rannalla korkean harjanteen päältä havaitsimme noin, kilometrin päässä jäällä makaavan pienen poeuratokan. Tokka oli sen verran kaukana, ettei sitä voinut kuvata tai lähestyä, kiikaroimme sitä vain hetken ja jatkoimme polkua eteenpäin.

Alueella risteili myös ketun ja ahman jälkiä. On selvää, että kun pienellä lueella on saalistettavaa paljon, siellä on myös petoeläimiä paikalla ruokaa etsimässä. Peurojen asuma-alueella on petojenkin helppo liikkua valmiiksi tallottuja polkuja pitkin. Ruokaa on saatavilla runsaasti ja niinpä lihan syöjät kaikista lajeista kerääntyvät samoille ruoka-apajille. Susi ja ilves kaatavat vanhan ja sairaalloisen eläimen laumasta, ja kaadosta riittää sitten syötävää myös ahmalle, ketulle, korpeille ja lukuisille muille metsän eläimelle ja linnulle.

Korppi lennähtikin edessämme ja pian törmäsimme paikkaan, jossa vanha peuravaadin oli kokenut erämaan armottoman elon kamppailun päätymällä niin monen muun eläimen ravinnoksi. Susiperhe sai syödäkseen ja kylläisen olon muutamaksi päiväksi, kettu varmisti elonsa myös, samoin ahma, ilves ja monet linnut. "Hukkaan"  ei mene mikään ravinnonmurene luonnon kiertokulussa.

Iltapäivä hämärtää jo, kävelemme autolle suksia kantaen ja kuvaten välillä eläinten jälkiä. Olipa jännittävä päivä. saimme kokea varsin läheltä luonnon suuren näytelmän, joka kaikessa julmuudessaan on osa villiä elämää.

Ilta meni nopsaan autossa päivän tapahtumia kerraten. Kävimme ennen nukkumaanmenoa vielä katsomassa kaunista ja kirkasta kuutamoa ulkona. helmipöllö viritteli sointiaan jossakin lähistöllä ja kylän koirat haukahtelivat eri puolilla toisilleen. Äänet knatautuivat kuulakkaassa ja tyynessä yössä erittäin kauas. 

Aamulla maittavan aamiaisen jälkeen olimme liikkeellä jo klo 07.00 aikoihin. Laitoimme pehmusteita kenkien alle narskumisen vaimentamiseksi, mutta kovinkaan paljon pakkaslumen narske ei vaimentunut. Pakkasta aamulla oli -19.7 ja kauniisti aurinko kultasi noustessaan puiden latvat.

Peuroja havaitsimme heti seuraavalla mäellä, mutta jo kaukaa n 400 m päästä peurat kuulivat lähestymisemme ja siirtyivät rauhallisesti edessämme eteenpäin.

Teimme pitkän kävelylenkin vahvoja tallattuja peuranpolkuja ja aina ne havaitsivat meidät ennenkuin niitä ehti kuvaamaan. Kävimme puoleltapäivin autolla, kevensimme varustusta ja jatkoimme peurojen etsintää alueen halki kulkevan metsätien länsipuolelta.

Tietä kulkiessamme huomasimme tuoreet susien tienylitysjäljet kulkusuunnassamme oikealle, olivat jotakin ääntä ilmeisesti pelästyneet, kun laukalla olivat tien ylittäneet vain noin kahta tuntia aikaisemmin arvioimme.

Jatkoimme tietä pari kilometriä, kun oikealla metsässä vastaamme kirmasi pitkä rivi peuroja.

Tiheän puuston vuoksi peuroista näimme vain vilahduksia ja kuulimme koparoiden tasaisen rummutuksen lumessa.

Kierrämme peurojen eteen tuulen alla suuren suon laitaan muutaman kilometrin matkan kartan ja puhelimen navigaattorin avulla. Kun saavumme suon laitamille Ari näyttää äkkiä merkin, peuroja suolla. Siellä aivan edessämme puiden takana seisoo rivissä peuroja kuunnellen ja liikehtien verkkaisesti. Siirrymme varovasti vasemmalle suon laitaan kuvausasemiin. Peurat havaitsevat liikkeemme ja säntäävät jolkottamaan suuren suon vastarantaa kohden.

Pysähdymme kuvaamaan eteneviä peuroja. Matkaa peuroihin on reilut 350 m, joten 600 mm tele olisi ollut tilanteessa hyvä väline. Itse kuvasin Canon Powershot 20 is kameralla, jossa 20 x optinen zoomaus vastaa 581 mm optiikkaa. Kuvan laatu ei tietenkään ole samaa luokkaa kuin kalliimmissa digijärjestelmissä ja linsseissä, mutta tässä tilanteessa vielä riittävä minulle.

 Pystyimme suon reunamalta seuraamaan tovin peurojen liikkumista ja pysähtelyä ja kuvaamaankin kaunissa aurinkoisessa suomaisemassa.

Koetimme vielä päivän lopuksi hiihtää peurojen eteen, mutta kun saavuimme tavoitteeseemme peurat olivat siirtyneet jo metsän suojiin.

Tuumasimme paidat märkinä kovan hiihdon jälkeen, että tämä safari on varmaan kohta kotimatkaa vaille valmis.

Vielä jokin maisemakuva ja sitten autolle.

Ilta oli jo hämärtymässä ja kaunis kuu nousi valaisemaan kotimatkaamme Lieksaan.

Kaikenpuolin jännittävä safari. Koimme luonnon armottomuuden, kauniit auringonpaisteiset maisemat ja kaikkia aisteja koettavan liikunnan ilon. Luontoon kuuluvat kaikki eläimet niin saaliit kuin saalistajat sen opimme jälleen kerran ja paljon muuta uutta safarillamme.

Ari kuvaa suon vastakkaisella puolella etenevää peuratokkaa.

Jos safarit ja luontoelämykset kiinnostavat, ota yhteyttä, pääset mukaan safarille.

Näet kuvat suurempina, kun napsautat kuvaa hiiren vasemmalla painikkeella.